Mukaan partioon?

Pyrimme järjestämään kaikenikäisille lapsille ja nuorille partiotoimintaa, mutta rajoituksia asettaa aikuisresurssit sekä tilojen rajallisuus. Myös ryhmäkoot vaihtelevat ryhmädynamiikan mukaan. Tutustu ryhmiimme tästä linkistä.

Varmiten lapsensa saa mukaan itse lähtemällä ryhmän eli lauman (sudenpennut) tai joukkueen (seikkailijat) johtajaksi. Tällöin mukaan tulevat aikuiset ja heidän lapsensa ovat tietysti etusijalla ryhmään pääsyissä. Johtajuus lippukunnassamme tarkoittaisi viikottaisia kokouksien pitoja (tai jos aikataulut vaikea järjestää, niin osa ryhmistä toimii esim. 1,5h kokoontumisin joka toinen viikko) ja yhteydessäoloa ryhmän vanhempiin. Toteutamme pääosin Suomen Partiolaisten ohjelmaa, joten sitä ei tarvitse juurikaan keksiä itse, toki sen ympärillekin saa ja voi keksiä itsekin ohjelmaa. Valmiissa ohjelmassa on paljon vinkkejä ja tehtäviä, mutta monet muokkaavat niitä ”omiksi”.

Pyrimme siihen, ettei kukaan ”uusi partiolainen” joutuisi johtamaan porukkaa yksin, vähintään jokaiselle uudelle nimetään oma henkilökohtainen partiotutor, joten ainakin joku aikuinen tulee tutuksi ja häneltä saa kysyä pienelläkin kynnyksellä apua. Johtamiseen ei myöskään tarvitse lähteä kylmiltään, sillä järjestämme tarvittaessa lippukunnan puolesta koulutusta ja lisäksi piirin koulutukset ovat vapaasti hyödynnettävissä.

Lisätietoa myös Suomen Partiolaisten sivuilla.

Partioharrastuksen kustannukset

Kertaluontoinen liittymismaksu

Oulunsalon Norsien kertaluontoinen liittymismaksu on 40 euroa kaudella 2019-2020.

Vuosittainen jäsenmaksu

Vuosittainen jäsenmaksu on Oulunsalon Norsien jäsenille enintään 99,50 euron suuruinen kaudella 2019-2020. Maksu sisältää keskusjärjestö Suomen Partiolaiset ry:n, partiopiiri Pohjanmaan Partiolaiset ry:n, sekä lippukunta Oulunsalon Norret ry:n osuudet.

Tapahtumamaksut

Tapahtumista, kuten retkistä, leireistä sekä vaelluksista, peritään usein erillinen maksu.